Koomikot.com - Suomalainen stand up -komediasivusto

Kävin Lontoossa. Kokosin vähän ajatuksia ja huomioita matkaltani.
Nämä eivät välttämättä ole mitään absoluuttisia totuuksia, vaan perustuu siihen miten minä näin ja koin asiat. Jollakin muulla saattaisi olla samoista asioista erilainenkin tulkinta.

STAND UPPIA LONTOOSSA

Lähdin Lontoon matkalleni tasan vuosi sitten. Ostin vain menolipun ja ajattelin että katsotaan miten kauan maailmalla viihdyn.

Seisoin yksin Lontoon Kings Crossin asemalla odottamassa koomikko kollegaani ja ystävääni Tomi Walamiestä.
Tomi oli tapaamisestamme yli tunnin myöhässä ja kun seisoin yksin matkalaukkujeni kanssa keskellä asemaa ja ohi viliseviä ihmisiä, ajattelin etten ikinä koskaan tule sopeutumaan tänne. Kaikki tuntui niin erilaiselta kuin Suomessa. Suurempaa ja pelottavampaa. Siinä yksin seisoessani näytin varmaan kilometrien päähän pelokkaalta uhrilta sillä luonani pörräsi jos jonkinlaista hiihtäjää pummaamassa ties mitä, joku rahaa tai tupakkaa, joku seuraa. Teeskentelin etten osaa englantia. Onneksi Tomi tuli lopulta.
Pari ensimmäistä viikkoa meni Lontoota ihmetellessä. Tomi kävelytti mua ympäri kaupunkia ja vei joka päivä jonnekin katsomaan museoita tai nähtävyyksiä .Iltaisin käytiin katsomassa paljon stand uppia.
Sitten lähdin kahden viikon lomalle Espanjaan ystäväni Jonin ja vanhempieni kanssa. Sitten takaisin Lontooseen.

Kuukauden lomailun jälkeen tein ensimmäisen keikkani englanniksi paikallisen yleisön edessä. Jännitin sitä enemmän kuin ensimmäistä keikkaani ikinä. Keikka oli noin puolen tunnin junamatkan päässä Lontoosta, pienessä kaupungissa nimeltä Brentwwod.
Olin kääntänyt joitakin suomalaisia rutiineitani ja jonkun verran olin myös kirjoittanut täysin uutta materiaalia. Onneksi keikka meni hyvin vaikka jännitin ja sekoilin hieman sanoissa. Klubin pitäjä, eräs kreikkalainen koomikko, piti minusta sen verran että pyysi minut mukaan Edinburghin festareille. Heillä oli siellä tunnin stand up show jossa esiintyisi ulkomaalaisia koomikoita. Tottakai suostuin heti.
Ensimmäisen keikkani jälkeen aloin käymään muillakin open mic klubeilla Lontoossa tekemässä keikkaa. Sain aika nopeasti jalan oven väliin paikallisessa skenessä, osittain sen takia että Tomi Walamiehellä oli hyvät suhteet klubeihin ja osittain sen takia että illoissa eroituin esiintyjäjoukosta edukseni. Olin koko skenessä ainoa ulkomaalainen nainen, tai ainakin sellainen joka ei puhunut äidinkielenään englantia.

Osallistuin kolmisen kuukautta kestävälle comedywriting kurssille, jossa opettajina toimi stand upin ja komiikan kokeneita ammattilaisia. Kurssi ja opettajat oli todella hyviä.
Se oli minulle todella iso apu sekä kielitaidon ja itseluottamuksen kehittämisessä.
Sitä kautta sain lisää kontakteja stand up maailmaan ja myös itselleni keikkoja.

Opin nopeasti että stand up skene oli siellä monellakin tapaa hyvin erilainen kuin Suomessa. Ensinnäkin, koska Lontoo on niin jumalattoman iso kaupunki, klubejakin on siellä joka ilta kymmeniä. Yleensä klubit olivat jonkun baarin yläkerrassa tai alakerrassa erillisessä huoneessa. Yleisöt olivat huomattavasti pienempiä, pari-kolmekymmentä ihmistä oli aika normaali yleisö, joskus porukkaa oli vain noin kymmenen. Tunnelma klubeilla oli intiimi, vähän kuin illan vietto hyvien ystävien kesken. Monilla klubeilla yleisölle tarjottiin jotakin pientä syötävää, kuten kakkua, juustoja ja keksejä yms.. Monilla klubeilla yleisön kanssa tehtiin myös jotakin yhteistä, esimerkiksi tauon aikana pidettiin vitsikilpailu tai joku hassu yhteislaulujuttu tms. Tämä tuntui musta joskus aika teennäiseltä, mutta se toisaalta kasvatti myös yhteishenkeä.

Yksi rakenteellinen ero stand up illoissa oli se, että sekä open mic klubeilla että ammattilaisklubeilla oli aina kaksi taukoa. Yleensä niin, että Ensimäisen puoliajan aloittaa illan MC, sitten alkuun illan òpening act` joka tekee yleensä parista kymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Sitten pidetään kymmenen minuutin tauko,jonka jälkeen toisella puoliskolla muutama lyhyempi setti ja sitten taas tauko ja vika puoliaika on sitten varattu pelkästään headlinerille. Joskus taukoja oli kolmekin.
Useampi tauko illan aikana joskus venytti iltaa turhan pitkäksi, mutta toisaalta tauot myös pitää pitkän illan kasassa kun yleisö pääsee vessaan ja tiskille useammin siihen varatulla ajalla eikä koomikon esityksen aikana.

Monesti myös stand up clubeilla nähtiin lavalla muutakin kuin `puhtaasti`stand up koomikoita. Vaikka jotkut klubit mainostivatkin itseään stand up klubina, kuvaavampi nimitys olisi ehkä ollut pelkkä komediailta. Monesti line upissa oli myös esimerkiksi puhtaasti hahmokoomikkoja jotka esiintyivät peruukeissa tai hassuissa vaatteissa. Usein oli taikureita tai Double acteja eli kaksi koomikkoa samaan aikaan lavalla..
Joillakin klubeilla stand upin välissä lavalla kävi sketsi- tai improryhmä tekemässä omaa juttuaan... Suomessa olen tottunut siihen että stand up illoissa on pelkästään stand uppia ja jos sitä menen katsomaan sitä myös haluan nähdä.
Joskus nämä hahmokoomikot ja sketsiryhmät yms toimivat stand upin lomassa loistavasti, joskus ei ollenkaan, riippuen ehkä siitä miten hyviä esitykset olivat. Mutta mun mielestä yleensä aina niin, että stand up -komiikka yhdellä esiintyjällä ja ilman rekvisiittaa toimi aina parhaiten. Stand up erottui hyvin edukseen, ehkä siksi että sellaisessa tilanteessa kun yleisö pystyy siinä hetkessä vertaamaan esityksiä toisiinsa, tajutaan kuinka vaativaa hyvän stand up esityksen tekeminen on, ilman peruukkeja,hassuja vaatteita tai toista henkilöä.

Ammattikoomikoita Englannissa on noin sata. Siis niitä jotka kiertävät parhaita klubeja ympäri maan ja elättävät sillä itsensä täyspäiväisesti. Harrastelijakoomikoiden
ja aloittelijoiden määrää on aika mahdoton arvioida, mutta sanoisin sen olevan lähes kymmenkertainen ammattikoomikoihin verrattuna. Sekä ammattiklubeilla että open mic klubeilla vierailee jatkuvasti koomikoita muulta maailmalta yrittäen saada itseään sisään Lontoon skeneen. Eräs ammattikoomikko kerran sanoi mulle että Lontoo on ehdottomasti paras paikka maailmassa tehdä stand uppia. Hän perusteli sen sillä että ensinnäkin hyviä klubeja on paljon, yleisö on tiedostavaa,älykästä ja avarakatseista ( hän oli itse amerikkalainen). Lisäksi Lontoosta on hyvät kulkuyhteydet muihin suurkaupunkeihin briteissä ja muualla euroopassa.

Koomikoiden kirjo siellä on siis todella valtava. Lavalla näkee jos jonkinlaista hiihtäjää. Välillä mulle tuli stand up illoissa sellanen olo että koomikoiden on pakko yrittää olla mahdollisimman outoja ja tavoitella erilaisuutta ollakseen omalaatuisia ja erottuakseen massasta. Monissa tapauksissa tämä johti siihen että koomikossa ei ollut mitään aitoa joka olisi koskettanut mua katsojana. Monesti musta tuntui siltä, että siellä oli paljon enemmän `mainstreamia` tehdä todella outoa materiaalia kuin se että koomikko olisi puhunut kliseisistä aiheista kuten lentokoneruasta tai naisten ja miesten välisistä eroista. Kaikkein eniten itse tykkäsin niistä jotka olivat aidosti omia itsejään lavalla ja saivat välitettyä oman maailmansa yleisölle alleviivaamatta erikoisuuttaan.

Koomikoiden tasosta voin sanoa vain sen että se oli todella vaihteleva. Joskus, varsinkin open mic klubeilla, oli tarjolla sellasta paskaa ettei sitä pystynyt edes katsomaan.Mutta oli siellä kyllä ihan mielettömän ammattitaitoisia ja nerokkaitakin koomikoita. Jos Suomen tasoon pitäisi verrata, sanoisin että Suomessa ammattikoomikoiden taso on korkealla ja se kestää hyvin kansainvälisen vertailunkin. Monet ammattikoomikot siellä on tehneet stand uppia jopa 30-40 vuotta, ja se on ainoita eroja Suomen ammattilaisiin. Tottakai siellä on myös ihan eri skene ja monet asiat tehdään ihan toisella tavalla.
Itse aloin arvostamaan siellä suomalaista ammattitaitoa monissa pienissä asioissa.
Esimerkiksi suomessa on todella hyvin järjestettyjä klubeja. Sellaisia, joissa kaikki asiat mietitään loppuun ja hyvän illan eteen tehdään töitä. Siellä monilla ammattiklubeillakin oli välillä vähän hälläväliä-meininki ja yksinkertaisia asioita muuttamalla olisi saatu aikaan paremmin toimiva ilta. Esimerkiksi spottivalot, intromusiikki, baarin taustahälinä ja katsomon pöytien ja tuolien järjestys olivat asioita jotka olisi monesti voitu hoitaa paremmin.
Myös se on erilaista, että kaikki suomalaiset koomikot tekevät kaiken oman stand upinsa eteen itse. Lontoossa on aika tavallista ammattikoomikkopiireissä se, että joukko ammattikirjoittajia kirjoittaa jollekin stand up koomikolle juttuja. Koomikon tehtäväksi jää siten juttujen esittäminen. Monilla ammattikoomikoilla, jotka tekevät pidempiä esityksiä, on myös ohjaaja. Siis henkilö joka on palkattu ohjaamaan show kuten teatteriesityskin. Tälläistä ei ainakaan vielä ole Suomessa, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia.

Ammattiklubien ja open mic klubien raja on siellä myös paljon häilyvämpi kuin Suomessa.
Parhaat klubit, kuten comedystore, on tietysti pelkästään ammattiesiintyjille. Siellä on kuitenkin paljon tasokkaita klubeja joissa esiintyjien taso vaihtelee alottelijoista ammattilaisiin ja väliin mahtuu muitakin.

Naiskoomikot on sielläkin vähemmistö. Jos ammattikoomikoita siellä on noin sata, naisia heistä on pari kymmentä. Mielestäni parhaat naiskoomikot siellä löytyi muualta kuin puhtaasti ammattiklubeilla. Open mic klubeillakin esiintyi monesti todella hyviä ja mielenkiintoisia naisia, jotka olivat ehkä ns. semi-ammattilaisia, eli ei vielä ihan ammattilaisia mutta kuitenkin hyviä ja kokeneita. Yleensä he olivatkin headlinerina näillä open mic klubeilla. Se mikä näissä naisissa oli mun mielestä parasta, oli se, että heistä näkyi intohimo tehdä stand uppia ja he olivat tehneet kovasti töitä sen eteen. He olivat myös tinkimättömästi persoonallisia ja aitoja. Jotkut ammattilaiset naiskoomikot (ja myös jotkut mieskoomikot) olivat enemmänkin `tilauskoomikoita` joille joukko ammattikirjoittajia kirjoittaa materiaalia ja suunnittelee heidän esityksensä. Heistä mulle tuli vähän sellanen olo, että siinä on nyt hyvä tuote lavalla.

Koska koomikoita on paljon, kilpailukin on tosi kovaa. Lontoossa järjestetään jatkuvasti erilaisia stand up kilpailuja. Vuoden aikana on yhteensä noin viisi suurempaa kilpailua. Lisäksi monilla klubeilla järjestetään yhden illan pienempiä kilpailuja joissa palkitaan illan paras esiintyjä.Itsekin voitin kerran yhden tälläisen.
Sain palkinnoksi taulun jossa oli Elviksen kuva.
Kilpailut on lähinnä tarkoitettu nouseville kyvyille. Kilpailuissa menestyminen saattaa olla koomikolle onnen potku. Usein kilpailuiden tuomaristoissa istuu klubien buukkaajia ja muita alalla vaiktusvaltaisia henkilöitä.
Lontoossa voi olla hankalaa saada edes open mic keikkaa jollei ole suhteita tai meriittejä. Jos on ollut jonkun arvostetun kilpailun finaalissa, keikkaa saa helposti.
Hyville siellä riittää keikkoja aina.
Tavallaan itse hieman vierastan ajatusta, että stand upissa kilpaillaan siitä kuka on paras, koska kaikki koomikot on niin erilaisia ja kuka kenestäkin tykkää on aina aika subjektiivista. Toisaalta kuitenkin kilpailuissa menestyminen ehkä määrittelee jonkinlaisen tason koomikossa.
Suomalaisista koomikoista Tomi Walamies ja Ismo Leikola ovat pärjänneet hyvin Lontoon kilpailuissa. Itse aion osallistua ensi vuonna ainakin yhteen suurempaan stand up kilpailuun siellä.

Olin englannissa yhdeksän kuukautta ja se meni nopeasti. Ajoittain viihdyin siellä todella hyvin. Sain paljon uusia kavereita, kielitaitoni parani huomattavasti, ja tietysti sain monia muita arvokkaita kokemuksia stand upissa ja muutenkin. Olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta loppuaikoina elämä ei enää ollutkaan siellä niin helppoa. Lontoo on tosi kallis kaupunki, eikä mulla ollut enää taloudellisesti mahdiollista asua siellä. Lisäksi aloin sairastella paljon ja tunsin silloin suurta koti-ikävää ja yksinäisyyttä.
Palasin suomeen kolmisen kuukautta sitten ja olen tosi tyytyväinen ja voin hyvin. Aion kyllä taas mennä jossain vaiheessa joksikin aikaa takaisin Lontooseen ja ainakin ensi kesänä vietän taas kuukauden Edinbrghin festareilla, mutta nyt tällä hetkellä haluan asua ja tehdä stand uppia Suomessa.