Koomikot.com - Suomalainen stand up -komediasivusto

Ensimmäisessä Koomikot.com -haastattelussa on stand up -koomikko sekä Tampereen Työväen Teatterin johtaja Riku Suokas. Haastattelu tehtiin sähköpostitse.

Miksi sinusta tuli stand up koomikko?
Näin lukioaikana Eddie Murphyn keikkataltioinnin nimeltä ”Eddie Murphy Raw” (Eddie Murphy lavalla). Siitä heräsi ensimmäinen kipinä. Kun näin kaksi ”Liukas Gägi” -standupiltaa Tampereen Teatterin teatterikahvilassa, tiesin haluavani ainakin kokeilla standup-komiikkaa. Sen vaikeus kiehtoi minua. Ei ole ketään kenen selän taakse piiloutua jos menee huonosti, kuten esim. näytelmissä; standupissa on yksin vastuussa kaikesta. Noissa illoissa esiintyivät muuten Stan Saanila, Markku Toikka ja Tuomas Parkkinen. Ensimmäinen keikka oli sitten jonkin aikaa myöhemmin tamperelaisessa ravintola Fall´s:issa. Siitä kerron vähän myöhemmin.

Kuka on sinun esikuvasi?
Bill Hicks, ehdottomasti. Hän kuoli 1994 haimasyöpään, mutta edustaa minulle standup –komiikkaa puhtaimmillaan, ilkeimmillään ja parhaimmillaan. Kuten (muistaakseni) New Yorker –lehden teatterikriitikko John Lahr sanoi nähtyään Hicksin Montrealin ”Just for Laughs” – festivaaleilla ensimmäistä kertaa: ”Näin silloin standup –komiikan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden”. Lisätietoja Hicksistä saa mm. osoitteista sacredcow.com ja billhicks.com

Missä oli ensimmäinen keikkasi? Onnistuiko se odotusten mukaan?
Tein vuodesta 1993 alkaen soolokeikkoja, jotka muistuttivat standuppia muuten, paitsi että olin pukeutunut ”Kännykkämies”-hahmoksi. (Joka muuten teki pari keikkaa vuoden 2006 Tomaateilla!) Tein sitä 3 vuotta, kunnes perustimme ensimmäisen Club act!one:n Hämeenlinnaan syksyllä 1996, jolloin aloin tehdä ns. normaalia standup-komiikkaa. Kännykkämiehen hahmon tarina on seuraavanlainen: Erkki Saarela piti meille Nätyssä (Tampereen Yliopiston näyttelijätyön laitos) sketsinäyttelemisen kurssia. Yksi tehtävistä oli mennä Tampereen rautatieasemalle aamulla klo 06.00, ja yrittää naamioitua niin, että hän ei tunnistaisi meitä. Pukeuduin todella saastaiseksi pultsarihahmoksi (jolla on kuitenkin puvun rippeet päällä) ja lainasin isältäni matkapuhelimen - muistakaa, että silloin oli vuosi ´93 ja ne olivat vielä suht harvinaisia- ja pyysin häntä soittamaan siihen tietyin kellonajoin. (Tästä siis hahmon nimi.) Menin asemalle jo 05.30 aamulla ja levitin Aamulehden peitokseni ja ”nukahdin” penkille. Kun puhelin sitten soi ensimmäistä kertaa kuuden jälkeen, teeskentelin isälleni kovaan ääneen olevani muka kotona aamiaispuuhissa. Tämä toistui sitten eri verukkeilla useampaan kertaan. Hahmoni herätti ympäristössä salaista hilpeyttä, jolloin tajusin, että hienostuneesti puhuva ja itseään tärkeänä pitävä pultsarihahmo kannattaisi säilyttää. (Saarela ei muuten tunnistanut minua sinä aamuna.) Aseman jälkeen ensimmäinen julkinen esiintyminen tällä hahmolla oli TV2:n ”Piirastorstai” –sketsiohjelmassa.
Sketsiperiodin jälkeen meillä oli koulussa kuunnelmaperiodi (älkää huoliko, olen tulossa asiaan ja vastaan jopa esitettyihin kysymyksiin!). Teimme ”Ruohometsän kansa” –kuunnelmaa, eikä minulla ollut kovin suurta roolia. Samaan aikaan jo aikaisemmin mainittu ravintola Fall´s Cafe oli pyytänyt minua kehittämään jonkun hauskan tavan esitellä heidän uusi, omalta viinitilalta peräisin oleva viininsä. Tässä vaiheessa muistin muutama kuukausi aikaisemmin luomani hahmon. Kirjoitin Känyykkämiehen ensimmäisen version kuunnelman lukuharjoituksen aikana.
Erkki Saarela oli katsomassa ko. viininjulkistamistilaisuutta ja ensimmäistä keikkaani täpötäydessä Falls´issa. Vaikka olin testannut tekstiä luokkakavereilleni päivää paria aikaisemmin ja saanut hyvän vastaanoton, en ollut koskaan kokenut sellaista jännitystä ja odotuksen tunnetta kuin silloin, ennen ensimmäistä itse kirjoittamaani, ohjaamaani ja näyttelemääni sooloesitystä. Kun keikka sitten ns. räjäytti pankin, ei sitä euforian määrää oikein voi sanoin kuvailla. Tiesin olevani koukussa loppuelämäkseni.
Saarela piti keikastani ja kutsui minut Helsinkiin esiintymään ikään kuin lämppärikseen. Hänellä oli Daro Fo:n kirjoittaman Perhoshiirulin esityksiä silloisessa Vierailuteatterissa. Tein ensimmäisen keikkani siellä ja se meni myös todella hyvin. Sitä taasen oli katsomassa keikkamyyjä Juhani Mélart, joka järjesti minulle pari koekeikkaa firmoihin. Niiden mentyä hyvin, sain lisää keikkoja, joista tuli lisää keikkoja jne jne.
Aika pitkä vastaus, mutta en malttanut olla kertomatta tuota tarinaa. Ensimmäisestä varsinaisesta standup –keikastani kerron 2 kysymystä myöhemmin.

Lähtevätkö jutut usein tositapahtumista vai keksitkö ne täysin?
Tositapahtumista tulee se lähtösysäys noin 90 %:ssa tapauksista. Usein ne ovat hauskempiakin kuin täysin keksityt. Harvoin kuitenkaan mitään juttua kertoo aivan sellaisena kuin se on tapahtunut. Liioittelu kuuluu komediaan.

Mitä eri vaiheita käyt läpi yhden jutun kehittelemisessä?
Otan tähän väliin suoran lainauksen ”(se oli vain) Ajan Kysymys” –kirjastani:
“Tein yksin harjoituskeikan hämeenlinnalaisessa Olutravintola Birgerissä ennen ensimmäistä Club act!one” -klubia vuonna 1996 ja se meni aivan päin mäntyä. Siinä kuitenkin oli yksi lause, joka sai yleisön nauramaan ja se oli tämä: “Olin pienenä niin lihava, että kun pyysin isältä kolmipyöräistä lahjaksi, se ajoi traktorin pihaan”. Hylkäsin kaiken muun siitä rutiinista ja keskityin lihavuuteeni, vaikkakaan en silloin enää ollut ylipainoinen. Ja näin olen toiminut siitä lähtienkin. Vain harvat rutiinit syntyvät minun kohdallani valmiina; suurin osa lähtee kasvamaan alunperin jonkun muun yhteydessä olleesta ajatuksesta tai lauseesta. Poikkeuksia tietysti on. Esitän edelleen myöhemmin kirjassa olevaa “Hamlet” - rutiinia lähes alkuperäisessä muodossaan.”

Minä kirjoitan kahdella eri tavalla: saan idean, jonka kirjoitan “auki”, eli kirjalliseen muotoon, aivan kuten sen esittäisin. Sitten opettelen sen sanasta sanaan. Sitten esitän sitä itselleni ääneen, jolloin kirjallinen kieli muuttuu puhekieleksi, tai oikeastaan lavakieleksi. Sitten esitän sen ensimmäisen kerran yleisölle, jonka jälkeen teen muutoksia. Sitten opettelen ne ulkoa (en välttämättä enää kirjoita korjauksia tekstiin, vaan muutan sitä päässäni), esitän uudelleen ja korjaan taas. Tätä jatkuu niin kauan kuin on tarpeellista, eli mm. kunnes kaikki turhat välisanat ovat poistuneet ja jokaisessa lauseessa toivon mukaan on joku koukku.
Toinen tapa on se, että lähden yhden idean pohjalta kirjoittamaan rutiinia päässäni muutamien muistiinpanojen avulla. (Mm. Bill Hicks teki näin, hän kirjoitti kaiken lavalla.) Tämä taitaa olla se yleisin tapa koomikoiden keskuudessa… tai mistäs minä tiedän. Yksi kuitenkin on varmaa; on olemassa yhtä monta tapaa kirjoittaa kuin on koomikoitakin. To each his/her own!

Miten usein keksit uusia aiheita?
Tätä nykyä liian harvoin. Tai oikeastaan ehdin kirjoittaa niistä liian harvoin teatterin johtamisen ohella. Aiheita tulee kyllä päivittäin. Niihin törmää missä tahansa; lehdissä, busseissa, elokuvissa, sängyssä...

Miten valmistaudut ennen keikkaa?
Kirjoitan itselleni biisilistan, joka on aina lähellä. Mikäli kyseessä on uutta materiaalia, käyn tekstin läpi moneen kertaan. Klubikeikoilla länkytän niitä näitä muiden koomikoiden kanssa. Jos Ilari Johansson on samalla klubilla, en ehdi tekemään em. asioita, koska minulla on liian kiire vastailla Ilarin kysymyksiin hänen rutiineistaan... (Kaikella rakkaudella, ”Illu”.)Lisäksi poltan tupakkaa ja kävelen paljon edestakaisin.

Jos keikalla tulee black out tai jotain muuta menee väärin, miten pelastat tilanteen?
Blackoutteja tulee todella, todella harvoin. Mutta jos sellainen tulee, sanon yleensä yleisölle: ”Nyt en muista yhtään mitä mun piti sanoa. Mitä mä puhuin just äsken?” Kannattaa tunnustaa asia, jonka kaikki jo muutenkin näkevät. Pätee niin standup –komiikkaan, kuin aikanaan Jari Sillanpäähänkin. Sen jälkeen yksinkertaisesti puhun ensimmäisestä asiasta mikä mieleen tulee tai kaivan muistiinpanot taskustani ja katson, mistä piti seuraavaksi puhua.

Minkälainen on hyvä yleisö?
Riittää kun ovat elossa ja paikalla.

Mitä haluat vielä saavuttaa?
Seuraavan rajapyykin, eli 40 vuoden iän. Näillä elämäntavoilla se on kyllä paljon vaadittu. Haluan esiintyä englanniksi yhtä sujuvasti kuin suomeksi. Lisäksi haluaisin ilman muuta saada kasaan setin toisella kotimaisella. Olisi kiva keikkailla enemmänkin ulkomailla, koska ensinnäkin pidän matkustamisesta ja toisekseen eri kulttuurien eroista ja ihmisistä saa materiaalia todella paljon.

Seuraavatko esityksen hahmot tosielämäänkin?
Eivät. Joskus tosin huutavat perään, että ”Mä tiedän missä sä asut!!” Standup –komiikassa hahmot (siis eivät pukeutumisella ja/tai maskeilla luodut) ovat ainakin minulle vain tapa antaa asiaan uusi näkökulma; siksi niiden tarkka imitointi ei ole välttämätöntä. Pointti tulee selväksi muutenkin. Imitoinnissa se on vähän toisinpäin; hahmo tulee yleensä ensin ja sitten vasta se, mitä sanotaan. Ja tämän sanon siksi, etten osaa imitoida ja olen kateellinen niille, jotka osaavat! Ja muistetaan myös, miten oman taipaleeni aloitin...

Mikä on ollut paras esiintymispaikka? Miksi?
Hyvin järjestetyt standup –klubit ovat hyviä. Mieleen tulee esim Tampereen Yo-talo, Jyväskylän Ilokivi-ravintola tai Teatteri Verstas Hämeenlinnassa. Studio Pasilassa ovat järjestelyt kohdallaan, mutta salin muoto on vähän ongelmallinen. Yleisön pitää olla lähellä ja tiiviissä ryppäässä. Hyvä on, jos sali on suhteellisen matala ja siinä on sen verran kovia pintoja, että naurut kaikuvat. Isossa salissa, esim. jäähalleissa tms. naurut hukkuvat helposti. Pieni tila toimii ikäänkuin naurujen ”vahvistimena”, joka saa yleisön reagoimaan enemmän. Tähän samaan asiaan perustuvat myös tv:n naururaidat sitcomeissa. Yksin ihminen on arka nauramaan.

Mikä saa sinut nauramaan?
Yllätykset, esim. hyvät taikatemput tai vitsit. Lisäksi olen heikkona slapstick –komediaan, jossa jotakuta sattuu. Komediassa väkivalta ei kuitenkaan ole ratkaisu muiden joukossa. Usein se on ainoa ratkaisu.

Nauratko omille jutuillesi?
Vain silloin kun keksin jotain. Silloin tällöin tämä tapahtuu myös lavalla, liian harvoin tosin.

Onko Hetkinen-sarjan Terho ollut mukana stand up keikoillasi?
Ei muuten kuin aiheena ja lapsilta kiellettyyn sävyyn. Sopimukseni TV2:n kanssa kieltää Terhon käyttämisen keikoilla. Luojan kiitos.

Mitä mieltä olet Suomen stand upin tasosta? Missä on kehitettävää?
Suomalaisen standup-kentän taso on parhaimmillaan erinomainen. Ongelmana on tällä hetkellä (ja ollut jo jonkin aikaa) se, että melkein kuka tahansa kutsuu itseään nykyään standup –koomikoksi, koska se on niin mediaseksikästä. Sitten kun tämmöinen alottelija ei onnistu keikalla, se vahingoittaa lajia. Ajatellaan asiaa toiselta kantilta: Minä saan päähäni ilmoittaa olevani kilpatanssija, ja menen ”Tanssii tähtien kanssa” –ohjelmaan tanssin ammattilaisen osassa. Parikseni tulee Anneli Saaristo ja tanssityylinä on tango. Vaikka olen lukenut tanssista kirjoista ja tiedän teoriassa, että tango menee hidas-hidas-nopee-nopee-hidas-hidas –rytmissä, ei se minusta vielä kilpatanssin ammattilaista tee. Anneli ja minä tanssimme ja Anneli kannattelee esitystämme. Ihmiset ajattelevat kotona, että ompa Suomen kilpatanssissa todella huono taso.
Luulen, että standup kehittyy ilman aktiivista kehittämistäkin, ellei kehittämiseksi lasketa ammattilaisklubeja, joiden taso pidetään riittävän korkealla ja että koomikot uskaltavat puhua aremmistakin asioista ja ottaa kantaa. Kuten sanoin, luulen että kehitys kulkee kulkuaan myös Suomessa. Näin on tapahtunut muuallakin. Nyt stanudp on jo pysyvä osa suomalaista kulttuurielämää, ja se on hienoa se! On tultu pitkälle niistä ajoista, kun DeeJii kysyi missä meidän kitarat on ja kertoi, että me esiinnytäänkin sitten ilman mikkiä biljardipöydän ja baaritiskin välissä.

Käytkö muiden koomikkojen keikoilla?
Aina kun mahdollista. Stand uppia on kiva tehdä ja kiva katsoa. Varsinkin ulkomailla. Lontoo, New York, San Fransico, Dublin, Toronto ja Los Angeles ovat omiaan tähän harrastukseen!

Minkälaisia ohjeita antaisit aloittelevalle stand up koomikolle?
Älä varasta materiaalia. Älä kopioi muiden tyyliä. Nauhoita tai videoi jokainen keikkasi. Analysoi ne sitten plussilla ja miinuksilla tyyliin: Oliko alku hyvä vai huono? Tarjosinko liikaa vitsejä? Luulinko olevani hauska? Kiroilinko liikaa? Mikä juttu toimi ja mikä ei? Miksi nei toimivat tai eivät toimineet?
Jos ensimmäisestä keikasta kaikki muu on huonoa, paitsi yksi juttu, kannattaa keskittyä siihen ja miettiä miksi juuri se nauratti. Jos mahdollista, laajenna sen yhden hauskan jutun aihetta ja keksi siihen lisää. Jos joku juttu ei toimi, varioi sitä seuraavalle ja sitä seuraavalle keikalle. Jos se ei sittenkään toimi, heitä se syrjään hetkeksi ja kirjoita jotain uutta. Virheitä ei kannata pelätä, päinvastoin; niitä pitää tehdä, jotta niistä voi oppia.
Ja viimeinen ohje: Tapahtui sinulle lavalla mitä tahansa, niin bussit kulkevat silti.

Pidit taukoa vuonna 2006, mitä tapahtuu vuonna 2007?
Koitan keikkailla vähän enemmän, mutta aikani on entistä rajallisempaa teatterinjohtajan töiden takia.

Kehittelitkö tauon aikana lisää materiaalia esityksiisi?
Jonkin verran, mutta kyllä varsinainen kirjoitustyö tapahtuu keväällä 2007. Toukokuun ”Tomaatteja! Tomaatteja!” –festivaaleille on saatava uusi 20-minuuttinen kasaan.

Kiitos haastattelusta.
Eipä kestä. Nähdään klubeilla ja Tomaateissa!