Koomikot.com - Suomalainen stand up -komediasivusto

Vuonoon ja takaisin

Morjens. Olen koomikko Tomi Walamies ja tämä on kertomus keikkamatkasta Norjassa. Olen tehnyt keikkoja kohta kuusi vuotta ja YouTubessa on kamaa jne. Norja taas on yllättävän rauhoittunut viikinkiaikojen jälkeen.

Aluksi hieman infoa siitä, miten päädyin tähän reissuun. Asuin Lontoossa kolme vuotta jyystäen paikallista huumoriskeneä, ja välillä Ismo kävi maassa kokeilemassa onneaan. Hankin miehelle alkuun pari keikkaa, että saa jalat maahan ja katon päälle. Tutustuttiin norjalaiseen koomikkoon, joka suositteli meitä molempia maansa stand up -promoottoreille. Ismo kutsuttiin sinne keikkailemaan pariin otteeseen vuosien varrella ja itse nyhjäsin nurkassa itkien itseni uneen. Maailma on kova. Nyt syksyllä sain Facebookin ja Ismon kontaktien avulla yhteyttä mieheen nimeltä Bengt Ståle Tvedt, ja buukkasimme tammikuulle 2010 neljä keikkaa. Seikkailu voi alkaa.

Tiistai 12.1. 2010

Matka alkoi aikaisella herätyksellä ja bussimatkalla Itäkeskuksesta lentokentälle. Vieressäni oli joukkio paikallisia narkkareita, jotka valittivat auringonpaisteesta sekä 'ryynin' vähyydestä. Hieman pelottavaa oli huomata, kuinka meillä on sama päivärytmi, enkä kehdannut kysyä, miksi he olivat myös liikkeellä näin varhain. Kentälle päästyäni tuli flashbackeja ulkomaavuosista ja piti vielä tarkastaa, ettei vaan lippuni vienyt minua Lontooseen. Mitä tahansa, mutta ei sitä.

Kone lähtee, kotosuomi jää ja valmistaudun kohtaamaan perusnorjalaiset. Toisessa päässä joudun turvatarkastukseen ja ammattini selviää. Tullivirkailija kysyy, onko minulla vitsejä tullista. Mieleeni ei tule yhtään, joka olisi edes puoliksi laillinen, ja valehtelen, ettei löydy. Tunnen itseni kunnon urpoksi, kun mies katsoo kuutta samanlaista sukkaa, kuutta samanlaista t-paitaa ja kolmia samanlaisia alushousuja. "On mulla myös tämä läppäri, haluutko tarkistaa?"

Aulassa on venaamassa Oslon pääpromoottori Stian Petterssen. Mies on todella ystävällinen ja ei anna minun maksaa mitään, kuten junalippuja tai ruokia. Vieraanvaraisuus tekee aina ison vaikutuksen matkustajaan. Haluni tehdä kovia keikkoja tästä vaan kasvaa. Keskustelemme ulkomaan koomikoista ja pääsen namedroppailemaan paljon. Jotain hyötyä menneisyydestä. Kerron pari ideaani Norja-aiheisista vitseistä ja hän nauraa. Itsetunto on katossa.

Vietän päivän kaupunkia kierrellen ja sitten onkin vitsien vuoro. Äidinkielellinen Sivuhuomio: Monet suomalaiset koomikot eivät mielellään kuvaile rutiineitaan sanalla vitsi. Niitä kutsutaan jutuiksi tai ideoiksi. Syynä tähän on vitsi-sanan konnotaatio vanhan kansan helvetin pitkiin juttuihin, joissa on aina järkyttävän kehno punchline. Itse taas en keksi kuvaavampaa sanaa joko one-linerille tai pidemmälle kaskulle.

Keikkamestana on Latter. Se on huumaava kompleksi. Mitään samanlaista en oli ikinä missään nähnyt. Latterissa on iso huone, 500 henkeä, jossa on jatkuvasti stand up starojen sooloesityksiä tai kabaree, varietee tyylistä musiikkikomiikkaa. Festareiden aikana siellä on normaaleja komiikkailtoja. "Pieni" huone on 200 henkeä ja siellä on normiäijien sooloja sekä ihan vaan stand uppia. Koko lafka on viikosta toiseen täynnä erityylisiä hauskoja esityksiä, ja Stian kertoi, kuinka he viime vuonna myivät 160 000 lippua. Tämän lisäksi Latter sisältää ravintolan ja baarin, josta tulee iltaisin suosittu nightclub. Kaikki massit menevät samoille tyypeille.

Miten tämä on mahdollista? Iso-Oslon alueella asuu 2,8 miljoonaa ihmistä ja Latter-talo on käytännössä ainoa mesta nähdä stand uppia. Lähellä on pari muuta klubia, mutta ne ovat pienempiä aloittelevien kykyjen mestoja, joissa konkarit käyvät testaamassa materiaalia Latteria varten. Promootiokoneisto on massiivinen. Kaupungilla näkee tv-kasvojen sooloesitysten julisteita, ja jopa hotellini hississä niitä oli kolme. Julisteita siis, ei sooloja.

Tämä kaikki on silti tehty ilman stand up -ohjelmaa telkussa. Ruotsissa buumin aiheutti television Norra Brun, jossa koomikoita oli kuvattu kyseisellä klubilla, ja Parliamentet -ohjelma, jossa samaiset tyypit uutisvuotoilevat ajankohtaisista aiheista. Näitä ei Norjassa juurikaan katsottu. Eli ihan vain viidakkorummulla ollaan saatu skene pystyyn. Tosin tuskin haittana on ollut se, että muista tv-ohjelmista tutuksi tulleet viihdyttäjät ovat tuoneet porukkaa myös klubeille. Joka tapauksessa pitää sanoa, että massiivinen kone on pojilla pystyssä ottaen huomioon maan koon. Tosin Suomessa on enemmän yksittäisiä laatuklubeja. Noh, kyseessä ei ole kilpailu.

Tapahuoneessa paikalliset koomikot ovat tosi rentoja ja ystävällisiä. Perkele, ettekö tajua, että tämä on kisa? Minä vastaan te, henkeen ja vereen. Hauskin saa sitcomin. Kuulen, että isoin stara on Dagfinn Lyngbö, joka lähinnä tekee sooloja, ja uusin kiertue on myynyt 700 triljoonaa lippua. Vertauskohtana jenkkien velka, 12 triljoonaa. "Dagfinn on saanut kahdeksan arvostelua lehdissä ja kaikissa täydet pisteet, kuusi kuudesta". Epistä! Teillä on ihan oikeaa komiikkajournalismia ja esityksiä arvostellaan kuin elokuvia. Meillä on vihainen nainen, joka ei tykkää Jussin keikasta.

Eniten juttelen Freddy Kjensmon kanssa. Kuudentoista vuoden kokemuksella hänellä on paljon hauskoja kertomuksia keikkailusta. Tulee vuoroni puhua. "Öh, maaliskuussa olen tehnyt jo kuusi vuotta." Musa pauhaa ja show alkaa. Olen vikana lavalla, joten on aikaa panikoida. Mietin lapsuuttani. Miksi He-Man mainitsee nimessään sukupuolensa kaksi kertaa?

Pääsen lopulta lavalle ja keikka menee hyvin. Varsinaiset vitsit toimivat loistavasti, mutta teen liikaa kommentointia "Kiva olla täällä. Joo, kiva olla täällä", ja välillä pysähdyn vaan miettimään. Enkkusetti ruosteessa, ei voi muuta sanoa. Päivällä mietityt Norja-läpät paukuttavat isot naurut. Etenkin, kun kuvailen reaktiotani ison ostoskeskuksen edessä olevaan 'Norwegian Property' -kylttiin. "I know it's not mine! I'm broke."

Stian kuvasi keikan ja sanoi laittavansa nettiin jotain. Latterilla on oma kanava maan isoimman lehden VG:n sivuilla. Lopulta hän päättää laittaa toisen koomikon ja kuvata uudelleen keikan lauantaina. Muut koomikot kättelevät ja kehuvat. Paniikinhiki hellittää.

Keskiviikko

Herään aikaisin ja lennän maan toisiksi isoimpaan kaupunkiin Bergeniin. Junalla ei oikein pääse vuorien takia. Viereinen matkustajaa kertoo käsitteestä Finnish TV Theatre. Täällä on suomalaisten alue Finnskogen, jonka takia telkussa oli joskus heidän ohjelmiaan. Ne olivat kuulemma melankolisia, tylsiä ja sekavia. Vastaan, että kyseessä on pelkkä stereotypia ja tuijotan tarjotinta.

Paikan päällä vastassa on kaikki keikat buukannut Bengt. Hän kertoo heti että Bergen on tänään Euroopan saastunein kaupunki, koska se on seitsemän vuoren ympäröimä, ja ilmaston lämpenemisen takia tuuli ei puhalla pölyjä pois. Kuulemma juuri ennen tuloani kaikki kaupungin asukkaat saivat yhtä aikaa tekstiviestin, jossa kehotettiin kävelemään autoilun sijasta. Kerron, että meillä on samanlaisia massaviestejä vain, kun olut on alennuksessa.

Komiikkaklubin edessä on iso monoliitti, joka on muistomerkkinä Gestapon kiduttamille henkilöille. Sen edessä hiljaa seisoskellen päätän, että ehkä tänään voisi hillitä natsivitsejä. Koomikon duunin outoutena on se, että jotakuinkin joka tragediasta tulee yritettyä vääntää huumoria. Silti joskus voisi ihan vain pitää päänsä kiinni.

Bengt kertoo, kuinka erillään kaupunkien komiikkaskenet ovat. Välillä Oslosta tulee koomikoita ja päinvastoin, mutta paljon ollaan omillaan. Tällaista ilmiötä en ole juuri Suomessa nähnyt. Vuorien puute voi vaikuttaa. Mies on tosi rento ja sanoo, että voin tehdä pitkän keikan, koska olen vieraana. En mainitse, että 20 minsan settini Latterissa sisälsi välihömpötystä.

Menen klubille aikaisin ja paikka on täynnä paikallisia koomikoita. Yleisössä heitä on varmaan parisenkymmentä. Näytön paikka. Kuulen suurimman mahdollisen kohteliaisuuden: "Englantisi on parempaa kuin Ismolla." Melkein tulee kyynel silmään. Paljastuu myös, että heidän alkuperäinen valintansa pari vuotta sitten perustui siihen, että Ismosta oli kuva ja minusta ei. Showbisneksen taikaa.

Sivuhuomio: Koomikoiden välinen kilpailu ja naljailu on ihan vain kavereiden keskeistä hyvämielistä ajantappoa. Usein.

(P.S. Helvetin hauska klippi: http://www.vgtv.no/ --> humor --> latter --> Ismo)

Ilta alkaa ja katson takahuoneen telkusta esitystä. Yleisö on heti messissä ja ilta vaikuttaa loistavalta. Piinaavan odotuksen jälkeen tulee pitkä norjankielinen intro, josta ymmärrän jotakuinkin vain nimeni. Avausvitsini toimii ja paukutan jotakuinkin vain rutiineja puoli tuntia putkeen. Ainoa välijuttu oli "I think you just dropped your dignity", kun umpikänninen toisen rivin opiskelija tiputtaa tuoppinsa. Vitsit toimivat, tosin välillä joudun hidastamaan puhettani, jos lauseessa on hankalia sanoja. Ainoa kääntämäni termi on acronym, eli förkortelse, eli lyhenne.

Opiskelijayleisöt ovat kyllä kaikista helpoimpia. Kuulijaporukkaa ei tietystikään pääse, eikä pitäisi päästä valitsemaan, kaikkia pitää osata naurattaa, mutta välillä on kiva mennä valmiin pöydän ääreen. Bengt on tyytyväinen ja kutsuu minut takaisin klubilleen. Juhlistan menestystä alkoholittomalla oluella, joka maksaa 39 kruunua. Tarjoilija tuo vaihtorahat pienellä lautasella ja otan kahdesta kolikosta sen isomman. Toivottavasti ei ole epäkohteliasta antaa yhen kruunun tippiä.

Biletämme pari tuntia yläkerrassa, minkä jälkeen hyvästelen koko poppoon. Jumalainen yhden tunnin aikaeron aiheuttama jetlag vaatii veronsa. Ehkä kroppa ei ole ihan optimaalisessa kunnossa.

Torstai

Bengt keskeyttää työpäivänsä kolmeksi tunniksi tarjotakseen minulle lounaan ja näyttääkseen kaupunkia. Tulemme hyvin juttuun. Selviää että molemmissa maissa stand up -kulttuuria edeltänyt livekomiikka ei ollut kovin vakuuttavaa. Norjassakin oli maaseudun tyypit olkihattu päässä ja mustatuilla hampailla kertomassa todeeella vanhoja pubivitsejä. Tämä on syy siihen, miksi en usko "buumin" laskevan, vaikka media hetkeksi unohtaisikin lajimme. Millä sen korvaat? Kasikytluvun sketsisarjojen starat tulevat takaisin toistamaan samoja catchphraseja? Huvittaa lukea lehdistä juttuja alan kuolemasta, kun klubien kävijämäärät tasaisesti nousevat.

Näinkin pienen ulkoilun jälkeen saaste alkaa sattumaan keuhkoihin. Päästän isännän jatkamaan duunia ja piileskelen hotellihuoneessa loppupäivän. Global warming on kuin kindermuna: mahdotonta arvata, mitä sieltä tulee, mutta suklaata on liian vähän.

Perjantai

9.30 aamulento takaisin Osloon. Maailma näyttää suht surrealistiselta kolmen tunnin yöunen jälkeen. Kysyn vanhalta naiselta, mistä lähtee lentokentän bussi, ja hän osoittaa vieressäni isolla olevaa kylttiä AIRPORT BUS. Missaan hienot vuoret nukkumalla lentomatkan. Oslon hotellilla vedän päiväunet ja sitten kiertelen kaupunkia etsimässä materiaalia.

Mitä ihmettä koomikot tekevät päivisin? Lyhyt vastaus on, että ei juuri mitään. Työaikaa on periaatteessa 20-30 minuuttia päivässä, mikä mahdollistaisi vaikka minkä sivuduunin. Kuitenkin tätä isommassa kaavassa yrittäneet ovat sanoneet, että on liian stressaavaa tehdä mitään isompaa projektia samalla, kun keikkailee. Matkoihin menee paljon aikaa, ja pari tuntia ennen keikkaa ainakin itselläni iskee jännite päälle, jolloin tulee lähinnä mietittyä esiintymistä.

Myöskin jatkuvasti tulisi etsiä uutta materiaalia ja pikkuhiljaa rotatoida settiä, jos haluaa kiertää samoja pikkukaupunkien klubeja ja kasata riittävästi kamaa hamaan tulevaisuuden DVD-julkaisuun. Usein sitä silti löytää itsensä kahvilasta surffaamassa Teletappien mahdollisia huumekytköksiä ja miettimässä, mitä oikeat ihmiset tekevät elämällään.

Tämä on matkani virallinen "saa epäonnistua" -keikka. Eka keikka pitää mennä hyvin, samoin ainoa Bergenin keikka, ja luonnollisesti reissun vika esiintyminen. Tämän sais kai pikkasen mokata. Epäterveellinen tapa ajatella? Luonnollisesti käy niin, että tästä illasta tulee koko kiertueen paras. Yleisö on sopivan humalassa ja alusta saakka kaikki vitsit uppoavat kuin Titanic. Alussa eturivin tyyppi sanoo jotain hölmöä ja pystyn loppuun saakka viittaamaan häneen aina, kun se sopii kertomaani juttuun. Jutut, jossa dissaan ruotsalaisia aiheuttavat leikkimielisen "Oooh!" -shokkireaktion, kun yleisö mukamas puolustaa naapuriaan.

Jälkeenpäin bailaamme klubitiloissa ja joudun noin kymmenen kertaa vastaamaan kysymykseen "Juot alkoholitonta olutta? Mutta... olet suomalainen." Rupean keksimään erilaisia vastauksia tyyliin "Mullon astma", "Kehitysmaiden takia" ja "Lapset ovat tulevaisuus". Vastauksella ei ole mitään väliä, koska aina kysyjän äänenpaine nousee ja he sanovat "Eikö Suomessa juoda paljon?" Pojat ovat pikkusen ylikunnossa ja seuraava keskustelu paikallisen kanssa sisäistää meiningin:

"What is skool in Finnish?"

"Kippis."

"Skool!"

"Kippis!"

"What is skool in Finnish?"

Ainoana selvänä tyyppinä känniporukassa hengailu on vähän kuin olisi ainoa rapu, joka osaa ranskaa.

Lauantai

Kiertelen kaupunkia ja opin uusia numeroita katsomalla hintoja. Täällä tuntee itsensä kunnon hipiksi, kun ei ole varaa mihinkään. On rentoa vain syödä hotelliaamiainen, salakuljettaa huoneeseen kahvia ja hedelmiä ja viettää loppupäivä kävellen ja syviä mietiskellen. Stian ehdotti päivällistä klubin ravintolassa klo 19.30, joten säännöstelen banaaneja. Illalla syön taas kalaa. Jumalauta täällä se on hyvää! Tuoretta ja herkullista.

Klubi starttaa ja edellisen menestyksen jäljiltä menen lavalle hieman liian takki auki. Tämä on yleisin syy vähemmän optimaaliseen keikkaan. Kaikki koomikot tietävät tunteen kun "varma" punchline ei saa odotettua reaktiota ja kylmä hiki nousee pintaan. Yleisö on hyvin vahvassa humalassa, ja tajuttuani lauantain olevan tankkauspäivä, niin siirryn nopeasti helpoimpaan materiaaliin. Kaikki juomis- ja panojutut saavat raikuvan vastaanoton. Yhteenvetona keikka meni hyvin, mutta tarkkailemalla yleisöä etukäteen olisin voinut vetää paremman.

Stian kuvasi keikan ja sanoo käyttävänsä siitä tehtyä mainosklippiä netissä, kun tulen tänne seuraavan kerran. Samalla hän kutsuu minut takaisin. Jes! Matkan tavoite täytetty. Tomin saavutukset ovat taas yhden askeleen lähempänä hänen egoaan. Stian ehdottaa Suomi-showta jossa olisi Andre, Ismo ja meitsi. Kimppareissu olisi kyllä kiva. Tosin sit pitää katsoa tarkkaan, mitä referenssejä kaverit käyttää lavalla, ettei show mene stereotypioiden toistamiseksi.

Stereotypiat toimivat komiikassa hyvin, koska silloin voi sanoa pienellä määrällä paljon. Yleisöllä on jo valmiiksi tietoa asiasta, joten koomikko voi lyhentää jutun setupia. Samasta syystä sanonnat ovat yleistä valuuttaa. Nopeasti saa maalattua kuulijan mieleen kuvan, jos hän on kuullut sanonnan aiemmin.

Stereotypiavitsi: "I'm from Finland, in case you can't tell by the sense of fashion."

Sama vitsi ilman stereotypiaa: "I'm from Finland. Due to the cold climate and our rational outlook on life, some of us don't dress that fashionably. Like me now."

Sanontavitsi: "Hän, kuka ei usko painovoimaan, heittäköön ensimmäisen kiven."

Sama vitsi ilman sanontaa: "Ois semmoinen kirja kuin Raamattu, jossa sanotaan..." jne., jne.

Bailaamme koomikkoporukalla pari tuntia. Tänään ovat klubin viralliset vuodenavajaisbileet ja mesta on ihan täynnä. Mulle tulee tällaisissa juhlissa aina klaustrofobinen olo. Pakko saada ilmaa. Menen röökipaikalle paitasillaan palelemaan ja tuijotan vain ihmisjonoa. Varsinaiset tupakoitsijat katsovat minua hieman outona, itse takit kiinni hytisten.

Sunnuntai

Paluu kotiin. Tyytyväinen, väsynyt ja onnellinen. Kiva reissu. Mitä tuli opittua?

- Paikalliset vitsit toimivat aina parhaiten, etenkin keikan alussa. Kaikki haluavat kuulla itsestään. Jopa dissailu otetaan hyvillä vastaan.

- Rika$ maa.

- Matkustamiseen ei ikinä totu. Aina on outo fiilis ja pieni koti-ikävä.

- Finnish TV Theatre

- Ei muuta.

Tähän päättyy reportaasi. Kiitos kaikesta, ja muista elää unelmaa. Elämän matkaan saat pelkän menolipun.

Tomi Walamies